perjantai, 27. heinäkuu 2012

Blogi on muuttanut

Vuodatuksen käyttökatkon aikana blogi on muuttanut: http://heppajutut.blogspot.fi/

Aiemmat tekstit ovat toistaiseksi Vuodatuksessa näkyvillä mutta 316 valokuvaani tuhoutuivat palvelimelta, joten kuvia näissä teksteissä ei näy.

Pikkuhiljaa siirtelen tekstejä bloggerin puolelle kun kertasiirto ei tunnu onnistuvan. Samalla lisään kuvatkin takaisin. Jos joku osaa tässä auttaa niin apu otetaan hyvin kiitollisena vastaan.

torstai, 31. toukokuu 2012

Estevalkka kuumassa maneesissa jalustimet kaulalla

 Tämän päivän estevalkkaan unohdin toivoa hevosta etukäteen. Olin jo henkisesti varautunut Hasseen tai johonkin muuhun. Olen kuitenkin vissiin tarpeeksi monesti Koraa toivonut sillä nyt sain sillä mennä. Esteet kasattiin maneesiin niin hyvissä ajoin etten ehtinyt paikalle. Kiitos uurastajille. Metsän puolen pitkällä sivulla oli pysty, portti ja pysty ehkä 21 metrin väleillä. Ei menty niitä suoraan. Lisäksi kahden ekan esteen puolivälin kohdalla pituushalkaisijalla oli okseri suunnanvaihtoesteenä. Ratsukoita tunnilla oli 5.

 
Kora ei tänäänkään pahemmin kyttäillyt. Heti alkutunnista huomasin hepan vetelyyden. Maneesissa oli kyllä tosi kuuma ja itelläkin oli melko tukala olo pitkähihaisessa poolossa + turvaliivissä. Pihalla oli aurinkoinen +11, maneesissa varmasti huomattavasti enemmän. Pohkeilla en Koraa saanut reippaaksi. Raipalla piti vähän naputella mutta onneksi vauhtia kuitenkin löytyi suht näteillä pyynnöillä. Opelta tuli tosin myöhemmin noottia että pohkeilla eikä raipalla. Aikamoista kumauttelua jaloilla esitin, maiskuttelua unohtamatta ja vaikutus oli lähellä nollaa. Alkuraveissa Kora kyttäili hitusen ovipäätyä ja vähän pahemmin seinän viereen nostettua porttia.
 
Alkuun tultiin puomeja ravissa. Esteen kohdalla 2 puomia, okserin ympäri voltti, takaisin linjalle, puomi seuraavan esteen yli, voltti sisään, suoristus ja 2 puomia vikan esteen kohdalla. Kora oli vinossa, ravi matoi, välillä ratsu kiemursi kun tuijotti seinään nojaavaa porttia ja puski sisäpohjetta vasten. Ei alkanut kovin lupaavasti. Toinen suunta ei ollut juuri parempi. Ope sanoi että pidä jalat paremmin aloillaan kun niiden heilunta aiheuttaa "taustakohinaa" Koralle ja siksi se reagoi huonommin. Kannuksia oli ikävä. Tätä tultiin myös laukassa. Siinä taisi vielä myötälaukat säilyä. Vähän puski volteilla sisään ja tuli sanomista että pidä ulko-ohja paremmin tuntumalla. Muutaman lyhyen hetken Kora jopa myötäsi edestä.
 
Ennen kun alotettiin hypyt tuli käsky että jalustimet ylös. Vähän kammoksutti. Samaa tultiin edelleen. Pari ekaa kierrosta olin ihan veto pois ja hepo oli löysä. Meidän ponnistuspaikatkin oli sitten mitä sattuu. Yli päästiin kuitenkin vaikka kolinaakin oli. Laukka taisi joka hypyllä vaihtua vääräksi ja voltilla sitten ravin kautta korjailin. Ei mitään liian nopeaa toimintaa tänäänkään, valitettavasti. Ensin siis vasemmassa kierroksessa, sitten vaihtui oikeaksi. Keskimmäinen pysty oli portti. Vääriä laukkoja tuli edelleen mutta nyt rupesi ponnistuspaikat jo vähän osumaan. Lopulta laukkakin säilyi muutaman kerran oikein. Vikaa estettä nostettiin. Olikohan lopulta 70 - 80? Vikalla sakkokierroksella tultiin enää vika este.
 
Sitten vaihdettiin okseriin, joka oli suunnanvaihtoeste. Ensin tultiin sitä ympyrällä hypäten. Ensin oikea, sitten vasen kierros. 2 - 3 hyppyä aina kerrallaan, riippuen miten meni. Muutama väärä laukka tuli mutta pääosin pysyi oikein. Kora hyppäsi epäröimättä ja tuntuu että itellä meni paremmin kun katsoin opea ympyrän keskellä enkä estettä. Lopuksi hypättiin okseria vielä kasilla suuntaa vaihtaen. Siinä tuli vääriä laukkoja. Ja jälkimmäisen hypyn jälkeen valahdin vähän kaulalle ratsun vasemmalle puolelle. Käsky kävi että jatka työskentelyä. Melko nopeasti kasasin itseni taas kunnon asentoon. 6 laukkaa olisi riittänyt valmistautumiseen seuraavaa estettä varten. Sakkohyppyä ei enää tullut.
 
Onneksi sain itseäni vähän piiskattua hereille lopputunnista. En tiedä oliko syömiset pielessä vai mikä mutten muista koska viimeksi olisin ollut yhtä pahasti väsyksissä tunnilla. Ilman jalustimia hyppääminen oli hyvää treeniä. Paljon enemmän olisin varmaan saanut tästä irti jos en olisi ollut näin nukuksissa. Mutta pysyinpä kyydissä! Toukokuu tippumatta!
 
Videokooste tunnin hypyistä: http://youtu.be/vq5FbkUrdF8
Pahoittelen summassa heitettyjä musiikkivalintoja mutten muuten osannut mykistää videon omia ääniä.
 
Ongelmia:
pohkeiden toimivuus
väärät laukat
kuski kuutamolla
 
Parannusta:
kaikesta epäröimättä yli
 
Kora ja Hasse on näemmä myynnissä. Taitaa olla sit taas uuden esteratsun etsintä luvassa :(

tiistai, 29. toukokuu 2012

Luottoratsu Hasse

 Tiistaina päädyin myös aletunnille. Entiselle omalle tunnille hyppäämään. Arvelin että olisi tullut joku ennen testaamaton hyppyheppa mutta pieleen meni. Alle tuli "luottoratsuni" Hasse. Ja minä ajattelin että onpa kiva kun on taas turvallinen ja varma hepo. Kelinä oli edelleen aurinkoinen +10. Esteitä kentälle kannettiin pysty (portti) ja okseri 21,5 metrin välillä. Myöhemmin sinne tuli vielä 3 kavalettia ja maapuomi.

 
Hasse oli jo edellisellä tunnilla. Kuulemma ollut tahmea ja pelännyt pressua. Kentällä vaihdettiin taas suitset. Laitoin myös etusuojat. Alkuravissa päätin että en suvaitse pressun kyttäystä. Vähän sitä kattoi mutta paria ristiaskelta pahempaa ei tullut. Parhaiten meni kun itekin katselin jonnekin muualle ja yritettiin mennä rennosti ohi. Taas Ponnyakutenin vihjeillä. Opelta tuli toive pyöreämmästä ravista. Sisäpohje käyttöön ja ulko-ohjan tuki. Vähän vääntelyä tarvi ennen kuin onnistu. Ravissa taisi kolmesti käydä alkutunnista että hepo nosti turpansa ylös ja hidasti. Aiemmin opittu konsti että ohjat pois ja pohkeilla eteen auttoi joka kerta nopeasti.
 
Laukkaverkassa tehtiin 10 metrin voltteja kumpaankin suuntaan. Hasse liikkui melko vaivattomasti. Voltit oli ehkä aavistuksen isoja ja ratsu hieman pohkeen takana. Meni kuitenkin päällepäin nätisti ja rauhallisesti. Kun vaihdettiin suuntaa oikeasta kierroksesta vasempaan niin tein laukassa täyskaarron ja ajattelin vaihtaa laukkaa askeleessa. Sepä ei onnistunutkaan vaan vauhti hyytyi lähes paikalleen. Uusi laukka nousi sitten ravin kautta. Toiseen suuntaan vaihto onnistui myöhemmin askeleessa.
 
Verkkatehtävänä mentiin kentän poikki jumppasarjana olevia maapuomia ja kolmea kavalettia. Ensin oikeassa kierroksessa kahdesti. Tarkoitus oli kavalettien jälkeen pysäyttää linjalle kohti tuomarikoppia. Hasse meni ihan rauhallisesti mutta jarrutus ei ollut kovin sulava. Sitten sama vasemmassa kierroksessa tietä kohti. Ekalla yrityksellä Hasse loikkasi juuri ennen ekaa kavalettia oikealle. Siinä tilanteessa ei ole itellä enää konsteja päästä sulavasti yli. Kavaletin eteen siis nollaamaan tilanne ja uusi lähestyminen. Ajatuksissa rullasi pidäte, pohkeet, pidäte, pohkeet ja nyt päästiin yli. Mutta olin ite paljon epävarmempi kyydissä, jolloin en ollut ihan mukana hypyissä. Taisin vetää Hasse-parkaa suustakin. Jarrutus ennen tietä oli myös aika kaameaa paikallaan pomppimista pää ylhäällä ennen pysähtymistä.
 
Kavaletit vasempaan kierrokseen. Myötäys ja katse ainakin kunnossa. Takapuoli voisi olla vähän lähempänä satulaa. Kiitos kuvauksesta Ellalle.
 
Tänään jätin esteet tietoisesti näyttämättä etukäteen. Sivuloikkatilanteita siis saattaisi tulla enemmänkin mutta nyt laitoin itseni likoon että miten niistä selvitään kun ratsu epäröi.
 
Seuraavana tehtävänä tultiin estelinjaa oikeassa laukassa: portti ja okseri. Väliin toivottiin kuutta laukkaa. Eka kerta meni yllättävän helposti. Hasse ei pahasti porttia katsonut ja muistin käyttää niitä pohkeitani. Okseristakin päästiin hidastamatta yli. Toinen kierros oli paljon epätasaisempi. En muista kummalle tuli iso ja toiselle pienempi hyppy. Askelpituus välilläkin vaihteli mutta kuusi laukkaa tuli edelleen. Kummallakin kerralla taisi olla okserin jälkeen väärä laukka. Sain korjattua askeleessa. Vauhti myös kiihtyi vähän okserin jälkeen.
 
Sen jälkeen vaihdettiin suuntaa ja tultiin okseri edellä. Hitusen epätasainen taas mutta kuudella. Seuraavalle kierrokselle nostettiin vähän. Vauhtia taisi olla hippunen liikaa kun välissä sain pidättää melko paljon. Kuusi laukkaa kuitenkin tuli. Ope sanoi että oli kuudella jo ahdas ja käski tulla viidellä. Viisi onnistui hyvin.
 
Okseri vasemmassa kierroksessa. Nyt kaipaisin jo vähän löysempää ohjaa hyppyyn. Ella kuvasi.
 
Meille vielä nostettiin, portin päällä oleva puomi ehkä kasikymppiin ja okseri taisi olla 85. Suunta vaihtui taas oikeaksi ja viidellä piti tulla. Nyt ponnistuspaikka osui portilla niin lähelle että väliin tuli 6 laukkaa. Uudestaan kävi käsky ja sama moka taas. Uudestaan kuului komento ja edelleen tultiin ihan portin juureen. Luottavaisesti Hasse siitä joka kerta hyppäsi ja muualla liikkui pohkeista hyvin eteen. Vähän vaan hidastui estettä kohti. Nyt käänsin sitten jo portin jälkeen pois linjalta kun eihän siitä viidellä ois selvitty. Vielä uusi yritys, nyt askel osui, saatiin ponnistus hyvään kohtaan, laakeampi hyppy ja sujuvat 5 askelta väliin. Lopuksi piti luultavasti vielä korjata laukka.
 
Kiva oli että Hasse ei esteillä epäröinyt vaikka ne vähän isompia olivatkin. Kivaa oli myös että oma istunta pysyi tänään suht paketissa enkä hypännyt metriä hepan yläpuolella. Kuvien perusteella parantamisvaraa on kuitenkin edelleen. Loppuraveissa Hasse oli tosi tasainen ja helppo. Ope kommentoi että osta pois. En kyllä Hassea ostaisi jos hevosen meinaisin hankkia. Mutta tunnustan että olen ruvennut tykkäämään siitä enemmän. Pitäisi sitä koulupuoltakin vielä testata uudestaan. Esteillä veikkaan että nivelten kanssa oltaisiin edelleen siellä alkukertojen kaahotuksessa. Yleensä en tykkää ajatuksesta että vaihdetaan vahvempiin kuolaimiin ongelmia pakoon mutta Hassen kanssa elämä muuttui pelhameilla helpoksi. Kummallekin.
 
Ongelmia:
kielto kavaletille
lopuksi saada ponnistuspaikka vähän kauemmas
 
Parannusta:
ei kuskin kiikuttelua
vain 1 kielto kavaletille vaikken näyttänyt esteitä
laukka vaihtui askeleessa vasemmasta oikeaan

tiistai, 29. toukokuu 2012

Itsenäistä työtä tasaisuuden parantamiseksi

 Maanantain maltoin pysyä pois tallilta. Tiistaina oli sitten viikon eka vuokrapäiväni Easylla. Jälkikäteen ajateltuna olisi voinut jotain opettajahommia yrittää järkätä paikalle mutta nyt on myöhäistä murehtia. Keli oli aurinkonen +10. Alkuun harjatessa hepo oli nätisti, sitten rupesi viuhtomaan takasillaan mahan alle. Mikä lie kismittänyt tänään. Rauhottui kun en tehnyt mitään. Kentälle kun mentiin niin nopea hepo nappasi minua käsivarresta hampailla. Se tuli ihan odottamatta enkä ollut yhtään varuillani. Häkellyin niin etten ehtinyt edes torua. Kädessä on nyt vähän hyttysen puremaa isompi mustelma.

 
Alkutunnista ratsu oli taas vähän änkyrä. Menokin oli aika epätasaista ensimmäiset 30 minuuttia. Siinä siis työskenneltiin käynnissä ja ravissa, ympyröitä ja siirtymiä. Sitten palat loksahti kohdilleen ja meno helpottui. Laukassa keskityin siihen, että muoto pysyy nostossa ja laukassa ratsu on tasaisemmin pyöreä. Vasen kierros meni hienosti ja hidastikin helposti. Hidastaessa turpa tosin nousi. Mutta parissa askeleessa laukasta seis ja juurikaan vetämättä.
 
Oikea kierros oli hankalampi. Easya keljutti kun pyysin asettumaan sisälle. Siitä seurasi pään viskelyä, kiihdyttelyä ja poikitusta. Pienen taistelun jälkeen vähän parani. Oikeaa sitten työstettiin enemmän.
 
Kun myötälaukat kelpasi niin piti kokeilla vastalaukkojakin. Vasen laukka oikeaan kierrokseen meni hyvin ympyrälläkin. Vaan oikea laukka vasempaan kierrokseen oli ihan hukassa. Pari askelta ja rikko. Ei meinannut suorallakaan onnistua. Omistaja nauroi välissä että mitä tölttiä oikein mennään kun hepo asetteli jalkojaan mieleisikseen. Onnistumisen salaisuus oli tänään siinä etten yrittänyt pitää heppaa liian suorana vaan annoin sen taipua laukan suuntaan. Ei kovin tyylikästä mutta nyt oikea laukka säilyi myös kaarteen yli. Myöhemmin päivällä piti selvittää että virallisesti (esim. koulukisoissa siis) vastalaukassa ympyrällä ratsu pitäisi olla asettuneena laukan suuntaan (eli ympyrän kaarelta ulospäin). Mutta jumpatakseen hevosta sitä voi taivuttaa vastalaukassa myös ympyrän keskelle.
 
Omistaja halusi välillä käydä laukkaamassa. Mikäpä siinä. Sen jälkeen jatkoin vielä ite vähän laukassa. Pyöreä laukka ja muutamat hyvät siirtymiset kumpaankin suuntaan. Loppuraveissa ratsu olikin kivan etenevä ja tasaisen pyöreä.
 
Ongelmia:
hevonen ei ole lihansyöjä
alun epätasaisuus
oikea laukka vastalaukkana
oikeassa myötälaukassa asetus sisään
 
Parannusta:
laukat nousi hyvin, hepo pysyi loppua kohti pyöreänä
melko tarkkoja siirtymiä
vasen laukka vastalaukkana
loppuraveissa oli kivan tasainen

lauantai, 26. toukokuu 2012

Easyn kanssa petraamassa koulukisoissa

 Lauantain kisat jatkuivat Aksu-katastrofin jälkeen vielä Easylla. Easy oli yhden luokan mennyt alle ja oli kuulemma jo vähän hyytynyt. Letitys oli taas pitänyt tehdä varmuuden vuoksi kahteen kertaan. Jälkiviisaana totean että ne ranskanletit ei tule pysymään. Nyt kampaus oli siis ylhäältä ranskanletti ja alempaa mykyt.

 
Easyn kanssa olin luokan vikana. Ohjelmana siis edelleen A-merkin kouluohjelma (pdf). Heti Aksun kyydistä hevosen vaihto. Välissä oli 12 minuutin verkkatauko. Easy oli heti alusta asti kivasti kuulolla ja energiatasoltaan mielestäni juuri sopiva. Ei yhtään laiska eikä pätkääkään kipittävä tai rynnivä. Verkka tehtiin monipuolisesti radan tehtäviä mukaillen. Oli ihanaa kun kaikki toimi tappelematta. Vastalaukat nousi, käännyttiin laukkavolteille. Keskilaukka irtosi ja tuli takaisinkin. Välillä muistin laukassa oikeaan kierrokseen asettaakin. Pohkeenväistöt lähti kun raipalla vähän muistutti. Peruutukset oli suoria ja kuuliaisia. Ravista pysähdyttiin hyvin. Tehtiin vielä vähän siirtymiä. Ehdin vähän aikaa kävellä pitkin ohjinkin ennen omaa vuoroa.
 
Radalla mentiin Easyksi sangen tasainen suoritus. Alaspäin siirtymät ei töksähdelleet, pää oli vähän epätasainen, laukassa pahempi. Pohkeenväistö oikealle ei meinannut lähteä. S:n muotoisesta vaihtourasta tuli kaikesta keskittymisestä huolimatta sanomista että huolellisempi taivutus. Keskiraveissa olisi tuomarin mukaan pitänyt edetä vielä rohkeammin. Ei tullut yhtä hyviä keskiraveja kuin eilen tunnilla. Laukassa suurin ongelma oli riittämätön peräänanto. Mutta ei yhtään tahtirikkoa. Jopa lävistäjä laukassa pysyi melko loppuun saakka.
 
Tuomaripalaute tuli suullisena. Yllätti aika kovasti kun kuulin että saatiin jälkimmäisestä käynnistä seiska! En ole helpon B:n ohjelmistakaan saanut ikinä seiskaa. Ravi oli kuulemma hyvää mutta laukassa pitäisi olla pyöreämpi muoto. Paperi kertoo numeroita neljäpuolesta seiskaan. Tuntuu että tuomari oli kiltillä päällä sillä ei omasta mielestäni ihan niin hyvin mennyt. Prosentteja tuli 54,259. Tavoite oli saada 51 eli siinä onnistuttiin heittämällä. Rataan olin tosi tyytyväinen mutta silti harmitti olla niin paljon muita huonompi. Pitää vaan muistaa että Easy ei ole kouluratsu.
 
Seuraavana tavoitteena on saada laukan muoto paremmaksi ja laukastakin vitosta parempia numeroita. Väistötkin pitäisi saada lennokkaiksi myös kisoissa. Tulipahan kuitenkin vahvasti hyväksytty tulos.
 
Meidän suoritus (Elina kuvasi): http://youtu.be/cLMZ86rBpR8