Tänään mahduin perumisten vuoksi jo ekalle tunnille, meitä oli sitten 9. Aiheena puomeja ja itelle sattui uusi heppa Assi. Olin kuulemma toinen asiakas sen kyydissä. Tallissa hepo vaikutti hieman hermostuneelta, joten hoidin varmuuden vuoksi kiinni. Oli ihan nätisti. Omaa satulaa ei ollut, joten laitettiin Amin satula. Kentällä mentiin ja oli n. +16 ja aurinkoista. Satulavyötä kiristäessä ja jalustimia säätäessäni Assi ei ois malttanut seistä aloillaan.

 
Alkutunnista jännitin että kyttäileekö tai säpsyykö heppa jotain. Vauhtia oli aika reippaasti ja vähän kipitystä välillä. Kääntyi hyvin, asettui vähän huonommin. Vauhdinsäätely toimi tarpeeksi hyvin. Ei kyttäillyt. Laukka jännitti itteä aluksi mutta meni ihan ok. Laukka nousi koko tunnin melko huonosti. Kunnon nostoja ei saatu vaan laukka tuli ravikiihdyttelyn kautta. Muutaman kerran olin jo vähän pulassa kun en meinannut saada laukkaa nousemaan. Taas mietin että pyydänkö epäselvästi vai eikö hepoa huvita. Kun laukkaa piti lyhentää niin Assi pudotteli raville vaikka kuinka monesti. Ja kun pyysin uutta laukkaa niin alkuun tuli kaahotusravia. Ei tyylipisteitä. Alkutunnin laukkatehtävässä piti siis ratsastaa pitkillä sivuilla vähän eteen ja pääty-ympyröillä lyhentää laukkaa. Pitkillä sivuilla meni ihan ok vaikka opelta tuli sanomista että vähän enemmän eteen. Siinä himmailu johtui omasta jännityksestä. Vauhtiahan ois löytynyt varmaan vaikka kuinka jos olisin vaan pyytänyt. Pysyi kuitenkin näpeissä eikä tullut pelkäämiäni sivuloikkia.
 
Mitäköhän askellajia tässä esitetään? Kuvasta kiitos Venlalle ja Miialle.
 
Tehtävänä oli 3 puomia 17 metrin väleillä. Tunnin aikana meidän ois pitänyt saada väleihin neljästä kuuteen laukka-askelta. Eli joko normaalia laukkaa, isoa laukkaa tai lyhyttä laukkaa koko homma tai sitten toiseen kiinni ja toiseen eteen tms. Vasempaan kierrokseen alotettiin ja kaksi ensimmäistä kierrosta oli aika kaameita. Hepo meni lujaa, onneksi melko suoraan kuitenkin että osuttiin puomeille mutta kaahotti ja vaihtoi laukan. Positiivista sentään että meni puomit mielellään ja katsoi jalkansa niistä oikein yli. Alkuun mentiin askelyhdistelmällä 5 ja 4 kun ois pitänyt tulla 5 ja 5. Sitten kun piti saada 5 ja 4 niin se sentään onnistui. Kun haettiin 6 ja 6 niin saatiin vihdoin 5 ja 5 ja siinä hepo oli ekaa kertaa rauhallinen. Neljään en uskaltanut ekalla kerralla päästää niin tuli 5 ja 4. Kun piti saada 4 ja 5 ja tahdoin saada 4 ekaan väliin niin sit ei ollut enää onnistumisen mahdollisuuksia saada viittä vaan mentiin jälkimmäinenkin neljällä. Loppuun haettiin 5 ja 6 ja siinä hepo taisi ekan kerran tiputtaa tehtävällä raville. Saatiin sakkokierros ja käskettiin vaan pysyä laukassa. Lopetettiin nättiin 5 + 5 yhdistelmään. Välissä siis kierros vaihtui oikeaksi.
 
Järjestys oli koko ajan sama. Ite laukkailin aina ympyrällä jonkin aikaa tehtävän jälkeen että sain hevosta vähän kuulolle ja joko lopettamaan kaahauksen tai pysymään laukassa. Lopputunnista laukan säätely onnistui ihan siedettävästi ympyrällä. Miinuksena silti suuri määrä ravirikkoja. Välillä yritin saada odotellessa hevosta kuulolle peruuttamalla. Ei suostunut ottamaan kuin 2 askelta taakse kerrallaan. Sitten lähti joko sivulle tai eteenpäin. Yritin kuitenkin melko monesti. Loppuraveissa vauhtia oli suht paljon ja hepo rupesi viskelemään päätään. Sain kuolasateen päälleni. En saanut päätä kunnolla rauhoittumaan. Enkä osaa sanoa oliko hepo innokas vai protestoiko jotain. Volttikahdeksikko tarpeeksi pienenä vähän helpotti. Tunnin aikana hepo oli useampaan otteeseen pyöreänä mutta välillä tuntui että se painui jo kuolaimen alle.
 
Oikea laukka näyttää ainakin hetkellisesti ihan hyvältä. Kuskilla kummallinen etukönötys. Kuvasta kiitos Venlalle ja Miialle.
 
Ihan loppuun piti vielä testata talutettavuus. Alkuun käveli päälle. Käden heilautuksista ei ollut moksiskaan mutta kun laitoin sen peruuttamaan (maasta käsin onnistui hyvin) niin sitten rupesi kunnioittamaan minun tilaani ja pysähtymään paremmin.
 
Ongelmia:
laukka ei noussut nätisti
tiputteli paljon raville
lopputunnista viskoi päätä
 
Parannusta:
ei pöljäillyt
puomeista meni kivasti yli
 
Assia ei huvittanut poseerata kun Annen kanssa yritettiin saada siitä edustavia otoksia (seuraavana maanantaina).