Kelinä oli -5 kun ajelin Pikkaralaan ht.netin ilmoituksen perässä. Ensin reilu puolisen tuntia katselin kun omistaja meni Kinkulla, ihan nätisti meni. Odoteltiin maneesin vapautumista omaan käyttöön. Sitten kasattiin pitkälle sivulle este, aluksi ristikko, josta ne loikki yli. Korkeimmillaan se oli n. 110 cm. Siinä vaiheessa hepo rupesi jo vähän oikkuilemaan ja perä nousi esteen jälkeen. Viimeinen hyppy oli hieno.

 
Sitten pääsin itse selkään, melko korkealle. Menin vähän käyntiä, ei ollutkaan niin helppoa kuin miltä näytti. Sai keskittyä jo suoraan menemiseenkin. Pienen totuttelun jälkeen kulki ihan mukavasti. Ravissa oli vähän innoissaan ja olisi halunnut mennä melko lujaa. Aika monesti sai omistaja huudella että ota vähän rauhallisemmin. Muutaman kerran hepolta tuli vinkumista ja pieniä suuntapoikkeamia, en oo ihan varma että nousiko peräkin. Laukassa meni kivasti ja rauhallisesti vaikka ensin meinasikin karata ulkopohjetta vastaan seinälle. Sitten tuli jo kehotusta hyppäämään ettei ratsu hyydy.
 
Ristikkona mentiin kahdesti, meni tosi kivasti eikä kiihdytellyt yhtään. Sitten pystyksi, edelleen meni hyvin. Sitten kun korkeus oli n. 70 niin tultiin vähän turhan juureen, omistaja kommentoi että myös turhan pitkänä. Sitten nostettiin vielä n. 80 - 90 senttiin niin tuli hyvä hyppy. Eikä mitään oikkuiluja. Kunto ei hepolla ole saikun jälkeen vielä kohdillaan kun hikosi kosteaksi tuosta.
 
Omistajalta tuli kommenttia että välillä Kinkku saattaa keksiä omiaan ja pukitella tai nousta pystyyn. Ei hyvä. Kaipaisi vuokraajaa, joka voisi kisata kansallisia eli 110 - 120 cm luokkia. Itestäni ei siihen ole. Vähän arveluttaa tuo häiriökäyttäytyminenkin. Ilman raippaa mentiin. Totesin että tahtoisin mennä ainakin toisenkin kerran ennen kuin päätän mitään. Mukavan osaava heppa olisi. Valkkoihinkin olisi mahdollisuus päästä. Miinuksena se, että Pikkarala on hiukka kaukana. Toisaalta kävisin vain kerran viikossa.