Aaltokankaan tallien harkkakisojen kisahypyt jatkuivat Tellun kanssa. Hepo oli tehnyt jo rankan päivän alle hyppäämällä miniristikon, ristikon, käymällä tunnilla ja hyppäämällä 60 cm. Pyysin että Tellulle jätettäisiin suojat jalkoihin kun se ehti käydä reilun tunnin tallissa kuudenkympin jälkeen. Joku innokas oli kuitenkin riisunut suojat ja ehtipä hepo juuri saada iltaheinätkin eteen. Ei arvostanut kovasti kun joutui jättämään ruokansa mutta tyytyi pelkkään luimimiseen kun olin topakkana. Onneksi tallista löytyi kaksi apulaista, joiden kanssa saatiin ratsu nopeasti kisakuntoon.

 
Oltiin sitten lopulta ihan hyvissä ajoin liikkeellä ja ehdin olla selässä lähes vartin ennen verkan alkua. Siinä pohdin monesti että pitäisikö tulla vielä alas selästä ettei hepo hyydy liikaa. Verkassa liikkui kuitenkin ihan ok ja kääntyi hyvin. Toimi sekä kaasu että jarru. Käynnissä yritin vähän väännellä pyöreäksi mutta sitten keskityttiin raviin ja laukkaan ja vapaahetkinä annoin mennä pitkin ohjin. Verkkahypyt meni ihan ok. Hyppäsin n. 3 pystylle ja 2 okserille kun yritin säästellä hepoa. Vinohypyt jätin hyppäämättä.
 
Rataan oli tullut edellisen luokan jälkeen sarja vitoselle (1 laukka väliin), eli reitti piti suunnitella siltä osin uusiksi. Vähän pidemmälle kulmaan ja nelosen kierto ennen kutosta. Siinä ei voisi edes yrittää oikoa ilman erittäin eksoottisia teitä. Suunnitelmana siis että tiukat kaarteet ja muualla hyvin vauhtia. Meidän hyppäysvuoro oli luokan lopussa vasta kahdeksan aikoihin, kolmannessa verkkaryhmässä. Lähtömerkin jälkeen piti koskettaa raipalla ensin kerran, sitten toisen että saatiin meidän alkulaukka reippaaksi. Siitä oli hyvä sitten ottaa takaisin ja lähteä loikkimaan.
 
Pakollinen hyppykuva. Tässä ylitetään verkkaeste, ykkönen tai seiska. Kuvasta kiitos Annelle.
 
Kuten yleensä niin taas radan ensimmäinen hyppy oli huonoin. En ollut ihan mukana ja siksi en heti esteen jälkeen ollut kääntämässä seuraavalle. Tässä välissä taisi tulla väärää laukkaakin, ainakin kakkosen ja kolmosen väliin. Siihen tuli vähän turhan paljon kaarrettakin ja 6 laukkaa. Kolmoselta neloselle Tellu kääntyi 8 laukan kaarteella. Sarjalle tultiin vähän vinosti mutta päästiin yli. Kutosellekin tultiin vinosti mutta päästiin yli. Tämä väli mentiin 5 laukalla. Seiskan jälkeen hepo kääntyi jo hyvin. Kasin jälkeen hepo kääntyi jo oikeastaan enemmän kuin olin ajatellutkaan ja meinasi huolestuttaa meidän lähestyminen portille. Kaarteeseen kasilta ysille tuli vain 6 laukkaa videolta laskettuna! Huimaa. Loppuun vielä tykitys maalilinjalle.
 
Kas näin kaartaa Tellu. Vasemmalla näkyy punainen kakkonen ja ratsukon takana sinivalkoinen sarja (5ab). Perällä näkyy sinivalkoinen 4/8 ja peilistä portti (3/9). Kuvasta kiitos Annelle.
 
Tällä kertaa poni vei voiton 0,4 sekuntia nopeammalla ajallaan. Pohdin että olisikohan meidän ekan kaarteen pullahtaminen vienyt sen verran ylimääräistä. Saatiin kuitenkin sininen ruusuke ja koska voittajalla ei ollut ratsua enää palkintojenjaossa mukana niin pääsin Tellunkin kanssa johtamaan kunniakierrosta. Tuohon voisi tottua. Tässäkin luokassa oli 21 osallistujaa.
 
Tellu saa ruusukkeen. Kuvasta kiitos Annelle.