Kisaratsun valinta tuntihevosten joukosta eteni vaihtoehtoon Kora. Selvitin että onko hepo vielä kisoihin vapaana (on) ja pääsisikö sillä hyppäämään ennen ilmottautumisajan loppumista. Sekin onnistui ja nyt oli siis esteratatreeni luvassa entisellä tunnillani. Esteitä kasattiin maneesiin 9 ja siinä meni yllättävän kauan. Ratana oli SRL:n mallirata (pdf). Portit ja vesimatot jäi pois. Jälkikäteen ajatellen ois voineet olla ihan hyvä lisä. Varsinkin kun Korakin on toisinaan vesimattoa kyttäillyt. Ratsukoita oli kivasti vain 5.

 
Kora meni jo edellisen tunnin alle ja oli kuulemma säikkynyt katolta tippuvia lumia ja muutenkin ollut vähän poukkoilevalla tuulella. Suojat muistin ottaa mukaan mutta martingaalit unohtui. Alkutunnista meni taas iso siivu ratsun varustukseen. Onneksi edellisen tunnin ratsastaja oli apuna. Alkuun Kora vähän hötöili omiaan, pelkäsi sivuovea eikä suostunut menemään katsomon päädyssä kulmiin. Kulmiin päästiin pienen suostuttelun jälkeen ja lopulta sivuovestakin kumpaankin suuntaan ohi ilman sivuloikkia. Suoraan sivuovea kohti ei kuitenkaan missään vaiheessa hepo suostunut menemään. Kun laitoin ratsun kuriin niin ei katolta tippuvat lumetkaan enää kiinnostaneet sitä.
 
Alkuverkka ei siis ollut hirveen hallittua menoa. Kaasu ja jarru kuitenkin toimivat, samoin ohjaus. Ekat verkkahypyt hypättiin kasiesteelle (pysty), vähän oli alkuun säätämistä ponnistuspaikan kanssa mutta yli mentiin. Se kahdesti. Sitten hypättiin linjaa 4 ja 5. Väliin toivottiin 4 laukkaa mutta mentiin ponivauhdilla viidellä. Oli vähän hankaluuksia päästä uramontusta pois kulmassa ja liirattiin vähän linjasta yli. Lopuksi hypättiin vielä sarja 6a ja b. Välissä oli 6,8 metriä ja tarkoitus oli mennä yhdellä laukalla. Meillä oli edelleen ponimeno päällä ja tuli 2 askelta. Hupsista vaan. Muutaman kerran oli myös vääriä laukkoja esteiden jälkeen.
 
Radalla oli siis 8 estettä, 9 loikkaa. Ope kysyi tavoitekorkeuksia ja sanoin haaveilevani kasikympistä. Meidät jätettiin sitten viimeisiksi. 3 ekaa ratsukkoa hyppäsi n. 70 cm ja kaksi vikaa 80. Radan suurin ongelma oli oma myötääminen hypyissä. Tiesin että pahasti menee pieleen kun ope huutaa että ota harjasta kiinni. Välillä maltoin ottaa, toisinaan sitten taisin vetää heppaa suusta hypyissä. Muutaman kerran jalatkin heilahti hypyssä taakse. Laukka oli edelleen ponimoodissa ja väleihin tuli 5 ja 2 laukkaa. Rata oli hirmu helppo oppia eikä siinä ollut pahemmin mahdollisuutta tehdä erilaisia reittivalintoja. Vitoselta kutoselle oli ainoa paikka, jossa olisi voinut kääntää vähän tiukemmin mutten sarjalle viitsinyt riskeerata ja lisäksi muut ratsukot palloilivat edessä. Ei kierretty kauimpia esteitä mutta ihan turvallinen tie silti.
 
Kora hyppäsi kaikki esteet mukisematta. Tästä tuli siis uusi kisahepo. Korkeus ei selvästi ollut ongelma tammalle, joka on putkitarhastakin hypännyt yli. Vauhtia voisi olla paljon lisää. Vähän jäi epäilyttämään kun erikoisesteet jäi testaamatta, samoin tiukat käännökset. Koran kanssa en tiedä että kuinka huonoista paikoista se rimpuilee yli. Kovin suuria riskejä ei siis kannata ottaa. Vauhtia uskon olevan varastossa ja näillä näkymin hepalle ei ole muita kisakuskeja, joten jospa se olisi lauantaina huomattavasti rauhallisempi alkuun.
 
Tasaisella meidän meno ei ollut kovin hienoa. Mutta narskuttelu oli tänään aika vähissä. En tiedä mitä tein kummallisesti mutta tunnin jälkeen alaselkä oli vasemmalta puolelta kipeänä. Ei hyvä juttu.
 
Radan kolmoseste. Kuvasta kiitos Veeralle.
 
Ongelmia:
ponilaukka
alkutunnin säpsyilyt
sivuoven kyttäys
kuskin istunta hypyissä
 
Parannusta:
kaikista yli ilman epäröintiä